Ei Kuvaa

Sain jotain aikaan

0

Pakko myöntää, että harvoin olen saanut näinkin paljon aikaan jo ennen kello kolmea – yleensähän silloin vasta ajatellaan aamusuihkua.

Part I: Aamu alkoi aikaisellä hetyksellä ja kävelymatkalla asioimaan erinäisiin virastoihin. Luonnollisesti, unohdan osan lapuista, joten ne tulisi tuoda myöhemmin takaisin.

Part II: Palattuani takaisin kotiin, entinen vaimoke soittaa, että olisi Oulussa ja voisi viimein hakea osan tavaroistaan pois. Hieman outo kohtaaminen oli ainakin minulle, sillä yli vuoteen en ollut nähnyt häntä eikä viime tapaaminen ollut mitenkään ratkiriemukas, mutta hyvin siitä selvittiin loppujen lopuksi. Ja hiellä – yksi syy miksi en tykkää muuttaamisesta. Ja kenties sitä jälleen voidaan tavata kavereina uudestaankin, ainakin niihin tunnelmiin päädyttiin

Part III: Tämän episodin jälkeen olikin aika suunnistaa jälleen takaisin kohti keskustaa, jossa minulla oli aika työhaastatteluun (okei, työharjoitteluun, mutta hyvä saada pitkästä aikaa jotain tekemistä), joka sujuikin varsin hyvin ja kuulemma on hyvät mahdollisuudet, että sinne myös pääsisin. Sen näemme piakkoin.

Part IV: Kun jo luulin, että nyt voisin vaan köllähtää sohvalle ja nostaa ketarat pystyyn (todellisuus: irkata), niin puhelin pirisi ja oli aika suunnistaa kolmannen kerran kohti keskustaa viemään avaimia vuokralaiselle, joka muuttaa siskoni entiseen omistusasuntoon.

Ja nyt viimein kotona, kaikessa rauhassa. Muutama DVD odottaakin jo katsomista ja vatsa kurnii, joten suoriudun tästä keittiöön ja sohvan ääreen. Kenties maha jo kestäisi kiinteää ruokaa – sen verran tuli juhlittua viikonlopun aikana, että pakki on ollut varsin nirso kunnon ruualle.

Ja ei hän loppupeleissä kadonnutkaan, parin päivän etsinnän jälkeen luuri löytyikin patjan välistä.

Ps. minkä ihmeen takia OPOY:llä kiinteä IP maksaa 17e/kk, kun muilla palveluntarjoajilla on huomattavasti edullisempaa tai kertasuorituksena maksettavaa. Tai kuten edellisessä liittymässäni, jossa kiinteä IP kuului hintaan.